26. marraskuuta 2014
Basketin etusivulle
Old Timers´ Basketball Tournament
Siirry OTB-sivustoon alta:

Basketin b-pojat päättivät kevätkierroksen

Julkaistu 10.2.2013 17:48


Hannes Pöllä (202cm) heittopuuhissa.

Basketin b-pojat päättivät kevätkierroksen upeaan taisteluvoittoon ja tappioon Joensuussa !
Tiivis sarjaohjelma sai päätöksen lauantaina Joensuussa, kun Basket kohtasi sarjan viimeisissä otteluissa kovat Lahden NMKY:n joukkueet.
Avausotteluun vastaan asettui Namika-97, jonka Basket kukisti syyskierroksella vain pisteellä! Yhdeksällä pelaajalla matkassa ollut Basket lähti otteluun hyvällä ilmeellä. Ja tasaista vääntöä peli olikin. Puoliajalla tilanne oli kutkuttava 27-25 Basketille. Kolmas neljännes tuotti kuitenkin vaikeuksia ja Lahti sai otteen pelistä. Viime hetken kolmen pisteen heitto jakson loppuun vei vierailijat 5 pisteen johtoon. Viimeiseen neljännekseen jäi siis puristettavaa, mutta jakson puolivälissä Namika oli karannut jo 9 pisteen johtoon ja peli näytti kääntyvän Lahtelaisille. Aikalisä ja puolustusmuodon muutos sai kuitenkin kipinän heräämään. Jasse Kurolan ja Peetu Jakosen peräkkäiset kolmen pisteen heitot toivat Basketin mukaan peliin. Hetkeä myöhemmin Peetu kuittasi vapaaheittoviivalta 2 pistettä lisää ja Basket siirtyi 62-61 johtoon.  Ottelun kuumat loppuhetket toivat vielä Basket-penkille kyseenalaisen teknisen  virheenkorjaus, mutta se ei ottelua kääntänyt. Mahmoud Mohammed nosti 2 pistettä ja vaikka Namika vielä viivalta lisäsi pistesaldoaan, ei se tällä kertaa riittänyt Basketin voittamiseen. Ottelu Basketille lukemin 65-63.
Peetu Jakonen pelasi kauden parhaansa oikeaan aikaan, saldo upeat 26 pistettä hyvällä viimeistelyllä!

Basket- LaNMKY-97    65-63 (27-25)
Pisteet: Peetu Jakonen 26, Mahmoud Mohamed 16, Jere Latvala 10, Jasse Kurola 6, Eetu Sahinjoki 5, Tomi Turunen 1, Niklas Munck 1.

Toisessa ottelussa heti perään tuli vastustajaksi syyspuolen ykkösjoukkue Namika-98 Lahdesta. Suomen taitavimpiin ikäluokassaan lukeutuva joukkue omaa taitavia ja hyvin heittäviä pelaajia. Kun siihen vielä lisätään 202-senttinen jätti, Hannes Pöllä, on joukkueessa niin kokoa kuin taitoakin. Avausneljänneksen Basket vielä jaksoi taistella hienosti, eroa vain 6 pistettä Namikalle, mutta toinen neljännes oli sitten synkkääkin synkempi, jakso Lahdelle 30-4 ja peli siltä osin käsitelty. Toinen puoliaika olikin melkoista pelailua ja Namika näytti heittämisen mallia peräti 11 onnistuneella kolmen pisteen heitolla. Basketista parhaiten Lahtea haastoivat Mahmoud Mohamed 16 ja nopea Jere Latvala 14 pisteellä.Totuuden nimessä Basketin isot pojatkin olivat melkoisessa puristuksessa Lahtelaisten liikkuvan puolustuksen seassa. Silti loppuun asti taisteltiin ja kaikki kunnia taitavalle vastustajalle!

Basket-LaNMKY-98     48-93  (19-51)
Pisteet: Mahmoud Mohamed 16, Jere Latvala 14, Eetu Sahinjoki 4, Peetu Jakonen 3, Verneri Aleksejev 3, Jasse Kurola 2, Tomi Turunen 2, Niklas Munck 2, Henri Lyytikäinen 2.


Kuvia Lahden NMKY 98 vs Basket