8. syyskuuta 2010
Old Timers´ Basketball Tournament
Basketin etusivulle
Siirry Basketin etusivulle alta:

OTB:n pelipaikkojen osoitteet

Saamamme kävijäpalautteen perusteella pyrimme löytämään pelipaikat mahdollisimman läheltä keskustaa ja OKL-hallia. Osa peleistä sijoittuu kuitenkin väkisinkin hiukan kauemmaksi (maksimi 5 km keskustasta).



OKL-liikuntahalli


sijaitsee Heikinpohjan kaupunginosassa osoitteessa Heikinpohjantie 33.

Käänny palolaitoksen kohdalta valoista Heikinpohjantielle ja vajaan kilometrin kuluttua näet liikuntahallin. Sitä vastapäätä on sorajalkapallokenttä.

OKL-liikuntahallissa käytössämme on kaksi turnausta varten rakennettua kenttää. Kumpikin kenttä on hiukan lyhyt, mutta vastaavasti leveyttä on reilusti. Sunnuntain loppuotteluissa käytetään virallisten mittojen mukaista kenttää.

OKL:llä kannattaa turnauksen aikana käydä, vaikka omalla joukkueella ei pelejä siellä olisikaan. Basketin junnutoiminnalle rahaa keräävä kahvio sekä pubi sijaitsevat nimittäin siellä.


Koulut ja muut pelipaikat


KESKUSTA:

Piispanmäen koulu (eli Lyseo) on keskustassa ja mäen päällä. Osoite Kirkkokatu 1. Osuuspankin ja Suomalaisen Kirjakaupan välistä mäki ylös.

Seurakuntakeskus on keskustassa Savonniemessä, Kirkkokatu 17. Olavinkadulta n 400 m etelään. Sama risteys kuin Piispanmäellekin mennessä, mutta toiseen suuntaan. OKL:ltä tullessa voit oikaista kääntymällä Tulliportinkadulta Talvisalonkadulle Kirkkolahden (Haislashden) pohjukkaan. Siitä sitten Pilkkakoskenkadun ja Kirkkolahden kadun kautta Kirkkokadulle ja oikeaan. OKL:ltä matkaa kävellen reilu kilometri. Kävellen kannattaa oikaista Citymarketin kautta rantoja seuraillen Kirkkolahden kadulle.

ITÄPUOLI:

Mertalan koulu sijaitsee kaupungin itäpuolella. Kyrönsalmen sillan jälkeen suoraan ja n. 500:n metrin päästä liikennevaloista vasemmalle. Osoite Simasalonkatu 2, 57200 Savonlinna.

Nojanmaan koulu sijaitsee myös kaupungin itäpuolella. Osoite on Kulmatie 3, 57210 Savonlinna.

LÄNSIPUOLI:

Pihlajaniemen koulu on keskustan länsipuolella osoitteessa Ritalanmäentie 35. Valtatie 14 Juvan suuntaan. Laitaatsillan (telakka näkyy sillalta vasemmalla) jälkeen heti vasemmalle ja tietä pari kilometriä korkealle mäen päälle, hiukan lakipisteen ohi ja vasempaan.


Karttoja


löydät ainakin osoitteista: http://www.020202.fi/kartat ja http://kartta.savonlinnaseutu.fi/seutu/map.php


Koristapahtumia Savonlinnassa
<< syyskuu,2010 >>
ma ti ke to pe la su
  1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30  
Haku OTB-sivustosta